Tuloksia

Tutkimus ja tuotekehitys on kallista. Vaikka Suomi on pieni sikatalousmaa ja taloudelliset resurssimme rajalliset, on meidän tehtävä erilaisia selvityksiä, jotta osaamme tehdä oikeita ratkaisuja sikaketjussa. Seuraamme myös aktiivisesti alan kehitystä muissa sikatalousmaissa.

Täältä löydät erilaisia tutkimuksia ja tuotostuloksia meiltä ja maailmalta. Linkeistä pääset lukemaan lisää.

Interpig 2014

Interpig-työryhmän vuosiraportissa verrataan sianlihan tuotantokustannuksia eri maissa. Raportilla näkyy myös eri maiden tuotostulokset, jotka kuvaavat ko. maiden managementtia, ei juurikaan genetiikkaa. Suomi ei ole mukana Interpigissä. Finnpigin asiakkaat kuitenkin kisaavat porsastuotannossa Tanskan ja Hollannin jälkeen kolmannesta sijasta ja lihasikojen päiväkasvussa asiakkaamme ovat parhaita!

Maukkaimmat herkut Finnpigin possuilla

Lihateollisuuden Tutkimuskeskus testasi sikarotujen lihanlaadun. Lue lisää!

Pohjoismaiset porsastuotantotulokset 2013

Viime vuosina porsastuotanto on kehittynyt Suomessa positiivisesti. Tästä kuuluu kiitos sikatalousyrittäjien osaamiselle ja kovalle työlle. Lisäksi Finnpigin uusieläinaines mahdollistaa entistä paremmat tulokset, kun eläinaines ei ole enää tuotantoa rajoittava tekijä. Tutustu!

Rotupossu-hanke, MTT 2010

Merkittävin tulos oli norjanmaatiaisen 2,1 porsasta suuremmat pahnueet verrattuna suomenmaatiaiseen. Kaikki Finnpigin rodut kasvoivat nopeammin, käyttivät vähemmän rehua ja antoivat paremman taloudellisen tuloksen kuin suomenmaatiainen, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Lue lisää!

Duroc-vertailu, MTT 2009

DanAvlin ja Norsvinin duroc-linjoja verrattiin keskenään MTT:n ja Finnpigin duroc-vertailussa. Kokeen tulosten perusteella Finnpig päätti valita DanAvlin durocin kolmirotuohjelman isäroduksi. Tutustu!